Sanojen valtaa ei pidä väheksyä.
Puheen aihe ei ole kovin kevyt – anteeksi siitä. Mutta hieman pohdintoja poliittisesta ilmapiiristä joka nyt
on vallalla. Olen jo jonkin verran huolissani tilanteesta ja siksi jaan asiat, jotka mietitettävät itseäni.
Olemme eläneet hyvin poikkeuksellisia ja toisaalta surullisia aikoja viime kuukausina. En käy tässä
puheessa läpi suunnitelmia vähäväkisten, sairaiden ja heikkojen sekä työntekijöiden oikeuksien
polkemista ja heidän elämänsä tarkoituksellista kurjistamista inhoideologisten syiden vuoksi. Yksi ryhmä,
joiden ihmisoikeuksia ollaan rajaamassa ja luomassa eriarvoisten ihmisten ryhmiä, ovat
maahanmuuttajat ja pakolaiset. Ihmisarvo määritellään alkuperän tai muiden etnisten tekijöiden
perusteella. Edelleen toivoin, että perustuslakivaliokunta pitää pintansa ja estää ylilyönnit. Surullista
tässä on se, että näitä asioita edes esitetään vakavasti. Sinisilmäisyys ei liene kriteeri ihmisoikeuksille.
Puistattavia kaikuja historiasta.
Valtakunnallisessa keskustelussa tulee ilmi, että vallan huipulla on ihmisiä, jotka eivät ole sitä mieltä, että
kaikki ihmiset olisivat samanarvoisia. Isommaksi ongelmaksi tämä muodostuu silloin, kun tätä ei koeta
yleisesti ongelmaksi tai kun asiaa vähätellään. Perusteluina käytetään mm. sitä, että ”ne ovat vain
kirjoituksia” tai että ei oikeasti tarkoitettaisi asiaa. Että ei oikeasti tehtäisi tai kehotettaisi tekemään
puhuttuja asioita. Vahinko on jo tapahtunut. Sanojen voima on valtava. On tahoja, jotka tulkitsevat ne
kirjaimellisesti ja saavat oikeutuksen myös teoille. On useita ääritahoja, jotka poimivat juuri näitä
kirjoituksia ja saavat niillä vahvistuksen perusteluilleen tehdä kammottaviakin tekoja. Norjan
joukkomurhaaja Breivik on yksi esimerkki lähihistoriasta, joka toimi näin. Käyttäen osin mallinaan
meidänkin kotimaisesta politiikasta tuttujen tahojen ”vanhoja” kirjoituksia.
Vallalla on vastakkainasettelu. Mennään yhä kauemmaksi toisistamme ihmisinä suppeiden arvoasioiden
perusteella. Määritellään vastustajia, maalitetaan heitä. Otetaan ihmisryhmiä kohteeksi voimakkaalle ja
mustavalkoiselle arvostelulle. Pyritään estämään vapaan median toimintaa ja esitetään faktoina valheita
ja mielipiteitä. Jakaudutaan ”meihin” ja ”niihin”. Ihmisryhmät pannaan samaan koriin vain yhden
ominaisuuden perusteella: esimerkiksi uskonnon tai synnyinmaan tai vaikkapa puoluekannan tai jopa
yksittäisen mielipiteen perusteella. On helpompaa olla eri mieltä vihervassarin kuin Harrin kanssa –
vaikka en koekaan kuuluvani tuohon kovin ahtaaseen ja suuren arvolatauksen sisältävään
määritelmään. Olemme kaikki kuitenkin hyvin moniulotteisia ihmisiä: jonkun lapsia, jonkun vanhempia,
ammattiryhmämme edustajia, ehkä jonkin elämänkatsomuksen tai uskonnon edustajia, jonkun
maakunnan asukkaita jne.
Me emme elä totalitaristisessa järjestelmässä. Mutta demokratiaa tai kansalais- tai ihmisoikeuksia ei
pidä pitää itsestäänselvyyksinä. Tässä muutama pohdinta totalitarismista ja ihmisten tasa-arvosta ja
mikä niitä voi uhata.
Hannah Arendt oli politiikan teoreetikko, joka kirjassaan Totalitarismin synty käy läpi esim. rasismia
ja miksi totalitaristiset järjestelmät voivat syntyä. Ääripäässään se johtaa keskitysleireihin. ”jos rasismi
pääsee valloilleen, on se ihmiskunnan loppu”. Totalitaarinen suuntaus tarvitsee muutaman elementin
voidakseen hyvin: ensinnäkin pitää olla joukkoliike. Toiseksi eliitti pitää olla johtamassa joukkoliikettä.
Kolmanneksi tarvitaan hellittämätöntä propagandaa ajamaan asiaa. Kukin voi pohtia, onko omassa
yhteiskunnassamme jo tällaisia elementtejä. Arendtin mukaan ihanteellinen alamainen ei ole
vannoutunut totalitaristisen järjestelmän kannattaja, vaan ihminen jolle totuuden ja valheen välillä ei ole
eroa. Suurin osa saksalaisista ei kokenut itseään natsiksi, saatikka syylliseksi hirmutekoihin. He antoivat
juuri hiljaisen hyväksyntänsä tapahtumille tai sulkivat silmänsä, ”eivät tienneet”. Silmiä ja suita ei saa
sulkea.
Miksi totalitarismi aina uudelleen ja uudelleen nostaa päätään ja jossain vaiheessa huomaamme
olevamme taas tilanteessa, jossa sortotoimet ovat näkyviä ja laajoja? Asiat eivät tapahdu nopeasti ja
välittömästi. Asiat etenevät vaihe vaiheelta niin, että kukin askel vaikuttaa pieneltä. Kehitys natsi-Saksan
syntyyn alkoi jo 20-luvulla. Filosofi Jonathan Glover kirjassaan ”Ihmisyys” käy läpi viimeisimmän sadan
vuoden sotia ja kansanmurhia. Siinä käydään läpi psykologisesti ja sosiaalisen hyväksyttävyyden kautta
läpi vaiheita, jonka lopputuloksena esimerkiksi ydinpommi pudotettiin Japaniin tai Dresden pommitettiin
maan tasalle tai miksi yksittäiset yhdysvaltalaissotilaat tekivät Vietnamissa hyvinkin epäinhimillisiä
tekoja. Asiat, jotka olisivat olleet täysin hyväksymättömiä niin yksilölle, poliitikoille kuin suurelle
yleisöllekin sodan alussa, toteutuivat kuitenkin, koska pitkin matkaa otettiin pieniä askeleita, joissa
hyväksyttiin yhä merkittävämpiä tekoja. Jo nyt meillä päivän politiikassa hyväksytään keskustelunaiheita,
jotka olisivat olleet hyväksymättömiä vielä muutama vuosi sitten.
On esitetty, että jonkun ihmisryhmän epäinhimillistämisessä on 5 vaihetta: Ensin luodaan pelkoja tiettyjä
ryhmiä kohtaan ja niitä käytetään politiikan välineenä. Taitaa pitää jo paikkansa. Toisessa vaiheessa
suoritetaan pehmeä eristäminen: poissuljetaan osasta yhteiskunnan toiminnoista tai alennetaan heidän
asemaansa. Täyttäisiköhän heikompi sosiaaliturva tämän ehdon? Kolmannessa vaiheessa esitetään
dokumentoituja propagandistisia todisteita, miksi esim. yhteiskunnasta eristäminen on välttämätöntä.
Näitäkin piirteitä taitaa jo olla käytössä. Neljäs vaihe on tehokas eristäminen, jolloin riistetään
kansalaisoikeudet eikä tuon ryhmän ihmiset ole enää yhteiskunnan jäseniä. Viidennessä vaiheessa
toteutetaan sosiaalinen ja fyysinen tuhoaminen, joista karkotus lienee vähäisin. Ja tämä kaikki voidaan
suorittaa demokraattisen prosessin sisällä!
Miten se olikaan se sanonta ensimmäisen kiven heittäjästä? Se, että tällaisia puheita ja suuntauksia
yhteiskunnassamme on, ei ole syntynyt itsestään. Tähän ei auta, että koetaan olevamme oikealla asialla.
Erilaisen poliittisien kirjon osapuolilla on vallalla oikeassa olemisen kulttuuri. Syytetään toisia väärässä
olemisesta ja tuputetaan oikeita arvoja omista lähtökohdista. Se aiheuttaa vain suojautumisreaktion ja
entistä enemmän ärsyynnystä. Poteroita kaivetaan syvemmiksi ja juopa mielipiteiden välillä kasvaa.
Myöskään meidän ei pidä kohdella esimerkiksi jonkun puolueen kannattajia yhtenä ryhmänä.
Pitäisi yrittää ymmärtää perussyyt tiettyyn toimintaan tai turhautumiseen ja puuttua niihin. Lähentää eri
ihmisryhmiä eikä ajaa heitä erilleen. Jostain turhautuminen ja vihaisuus kumpuaa. Ei ihminen ole
syntyjään esimerkiksi rasisti. Ei lapsi tunnista ihonväriä tai uskontoa tai syntyperää, hän näkee vain
ihmisiä, ja kokemus heistä ihmisinä syntyy sanojen ja tekojen kautta suorassa kanssakäymisessä. Mistä
sitten voi johtua rasismi? Se voi olla opittua tai se johtuu negatiivisista elämänkokemuksista. On
helpompaa heijastaa oma epäonni ja huonot kokemukset johonkin muualle, mieluiten tuntemattomaan.
Tätä ei pitäisi ruokkia kirjoituksilla tai näyttämällä väärää mallia.
Historiasta pitäisi ottaa oppia. Historia vain tuntuu olevan niin vaikeaa muistaa. Olin käymässä Dachaun
keskitysleirillä Etelä-Saksassa 90-luvun loppupuolella silloisen tyttöystäväni kanssa lomalla, kun olin
palvelemassa Balkanilla YK-joukoissa. Leirin historia kerrottiin saksalaisella täsmällisyydellä – mitään
salaamatta, mitään suurentelematta. Kierroksen lopussa oli muistomerkki, jossa luki muutamalla
kymmenellä kielellä ”Ei koskaan enää”. Toisesta maailmansodasta ei ollut kulunut vielä kuin 50 vuotta.
Ja Bosnian sota oli juuri ollut joukkomurhineen. Epäinhimillistetty vastustaja piti tuhota – entiset naapurit,
luokkatoverit, työkaverit. Ja kyseessä oli samaa kieltä puhuva kansa, joiden ainoa merkittävämpi
eroavaisuus oli eri uskonto: muslimit, ortodoksit, katoliset.
Vaikka tekisi mieli vaipua apaattisuuteen ja turhautua ihmisen lyhyestä muistista, ei meillä ole siihen
varaa. Vielä on aikaa korjata tilanne. Mutta se vaatii hyvin tiukkaa julkituloa siitä, että rotuerottelu tai
vastaavat toimet eivät ole hyväksyttäviä. Ja samaan aikaan pureutua juurisyihin ja pyrkiä korjaamaan
niitä ja luoda yhteistyötä – ei ajaa kansanryhmiä yhä kauemmas toisistaan. Sanomisten merkityksen
vähättelyä ei pidä hyväksyä.
Joka tapauksessa: hyvää loppukesää kaikille. Töitä tuntuu riittävän, jotta saamme pidettyä tasa-arvoisen
ja moniarvoisen yhteiskunnan toimintakykyisenä.
Ahtiala 20.8.2023 / Harri Pikkarainen